Kulttuuriperintö on merkittävä, mutta osin hyödyntämätön voimavara taloudessa. Jotta kulttuuriperintö voi tuottaa elinvoimaa hyvinvoinnin rinnalla, sen hyvästä ja kestävästä hoidosta on huolehdittava yhteistyössä eri toimijoiden kesken. Taloudellisen kasvun rinnalla on tärkeää huomioida myös kulttuuriperinnön muut arvot – sosiaalinen, kulttuurinen ja sivistyksellinen pääoma sekä hyvinvointivaikutukset. Teeman neljä tavoitetta käsittelevät kulttuuriperintöä yhteisenä pääomana, kestävää rahoitusta, hyödyntämistä liiketoiminnassa ja elinkeinoelämässä sekä itseisarvon kunnioittamista osana taloudellista toimintaa.
4.1 Kulttuuriperintö tunnistetaan yhteiskunnan yhteisenä pääomana
- Kulttuuriperinnön taloudellisten, työllistävien ja alueelliseen vetovoimaan liittyvien vaikutusten seurantaa kehitetään.
- Kulttuuriperintöön ja kulttuuriympäristöihin pohjautuvaa kestävää matkailua edistetään.
- Pääoman arvoa ylläpidetään huolehtimalla kulttuuriperinnön ja kulttuuriympäristön hoitamisesta ja kehittämisestä.
4.2 Kulttuuriperinnön kunnianhimoisen kehittämisen rahoituspohja on laajentunut ja sen säilyttämistä turvataan julkisin varoin
- Nykyisten rahoitusmuotojen kehittämistä ja mahdollisuuksia uusille kannustimille selvitetään (esim. verotukselliset keinot).
- Yksityisellä sektorilla on tunnistettu yhteiskuntavastuu kulttuuriperinnöstä.
- Julkisin varoin turvataan yhteisesti arvokkaaksi koetun kulttuuriperinnön suojelun ja säilyttämisen edellytykset.
4.3 Kulttuuriperintö on yhä merkittävämpi voimavara luovalle taloudelle ja muulle liiketoiminnalle
- Kulttuuriperintöyrittäjyydelle ja kulttuuriperintöön pohjautuvalle vastuulliselle liiketoiminnalle kannustetaan luomaan uusia toimintamalleja.
- Kulttuuriperintötiedon ja digitaalisten sisältöjen kaupallista hyödyntämistä erityisesti matkailupalveluiden kehittämisessä ja innovatiivisten teknologioiden kehittämisessä edistetään.
- Kumppanuuksien kehittämistä ja arvoverkkojen muodostumista kulttuuriperintöalan toimijoiden, yritysten ja tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan välille tuetaan.
- Kulttuuriperintöalan toimijoita kannustetaan hyödyntämään aktiivisesti Euroopan unionin rahoitusohjelmia ja rakennerahastoja.
4.4 Kulttuuriperinnön erityislaatua ja itseisarvoa kunnioitetaan taloudellisessa toiminnassa
- Tietoisuutta kulttuuriperinnön arvojen huomioimisesta taloudellisessa toiminnassa lisätään.
- Kulttuuriesineisiin liittyvän kaupan ja menettelyiden eettisiä käytäntöjä kehitetään yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.
- Alkuperäiskansojen oikeuksia kulttuuriperinnön käyttämisessä ja hyödyntämisessä suojellaan ja niiden toteutumisen edellytyksiä vahvistetaan.